Hakemisto !

Vuosaari Sää

Eurot

Tietokoneen jäähdytys

Viikonkuva

Kuvasivuilleni

Linkit

Tiedostot

Leikkurista Generaattoriksi

Postia













Tietokoneen jäähdytystä ilmalla ja vedellä.

Aikoinani ostaessani ensimmäisen tietokoneeni ei olisi tullut mieleenikään kirjoitella jostain tietokoneen jäähdytyksestä tai sen melusta/ meluttomuudesta. Silloinen prosessorin jäähdytys toimi aivan mainiosti pelkällä siilellä ja powerin imemällä ilmalla.
Nykyajan prosessorit ovat niin tehokkaita ettei ne millään toimisi ilman kunnon jäähdytystä, muuta kuin hetken paistinpannuna ja sitten sammuisivat.

Yleisesti.
Ihan yleisesti ottaen on järkevää hoitaa kunnon ilmanvaihto koneelle, pyrkiä tuomaan raitista ilmaa koneen etuseinästä alhaalta ja viemään se pois koneen takaa ylhäältä ulos. Kunnollinen ilmankierto antaa jo mahdollisuudet järkevän jäähdytyksen perustaan. Oli sitten kyseessä perinteinen siilellä ja flektillä suoritettu jäähdytys tai vedellä tai jollain muulla mahdollisuuksia on vaikka kuinka ja paljon.

Jäähdytyksen alkua.
Aluksi kokoonpanoni jossa aloittelin jäähdytyksen puuhailua oli AMD 900MHz ja abitin KT7 emo. Tuli kerran asennettua MBM- tekemä lämpömittaristo ja sen lukemat olivat sen verran korkeita että sain jo itsekki lämpöhalvauksen. Tällöin lisäsin ilmankiertoa kopassa, toin raikasta ilmaa kopan edestä ja imin sitä ulos powerin kautta. Tämä auttoikin mutta nälkä kasvoi syödessä ja päätin rakennella prosessorille suoraan oman "tuulitunnelin" jolla saisi raitista huone-ilmaa siilelle. Näin sitten teinkin telttapatjasta ja pleksistä mahtavan tötterön joka otti ilmansa 5,25" paikasta ja puhalsi 120mm flektien avulla prosessorin siilelle. Lämmöt tippui, jippii tulos mitä olin hakenutkin oli saavutettu. Ainoa "pieni" haittapuoli oli että himani humina joka syntyi kompuutterin jäähdytyksestä meni yli sietokyvyn.
Laittelin lisää 120mm flektejä ja tiputin niiden käyttöjännitteitä 7v ja 80mm flektien jännitteitä 5v, lopputuloksena melu pieneni ja lämmöt nousi mikä olikin hyvin oletettavaa. Samalla koneeni "sisähuolto" oli vaikeutunut lähes mahdottomaksi erilaisten tuulitunnelien ja flektien olemassa olon takia.


Vesijäähdytyksen alkua.
Olin jo muutenkin vaihtanut kokoonpanoni Abit KG7 liteen ja AMD 1200 prosessoriin jonka lämmön tuotto on ihan "riittävä". Abit KG7 biossissa (ainakin uudemmissa) on sellainen epämukava ominaisuus ettei se osaa laittaa prosessoria IDLE tilaan kun se käy tyhjäkäyntiä vaan posottaa kokoajan. Tähän löytyy helppo ratkaisu WPCredit ja WPCRSET- ohjelman avulla, muuttamalla rekisterin 62 arvon B7:ksi. Tämän jälkeen prosessori menee lepotilaan nätisti ja lämmöt tippuu. Muitakin vaihtoehtoja on mutta itsestäni tämä on ollut mukavin. WPCRSET osaa ladata rekisterin muutokset automaattisesti käynnistyksen yhteydessä. WPCreit- ohjelmalla saa paljon muutakin aikaiseksi.

Tässä vaiheessa olin jo funtsinu vesijäähdytyksen rakentamista koneeseen jolla saisi lämmöt pidettyä kurissa ja melusasteen pieneksi.
Ostaa pläjäytin kuparisen blokin prossulle kiinnittimineen, sierran-lämppärikennon ja sicce-nova pumpun sekä epämääräisen määrän letkua ja klemmareita.
Muropakettia ja muita luettuani päädyin ratkaisuun jossa vesi kiertää prossunblokille sieltä vesisäiliöön (2-litan marjapurkki)jossa sicce-nova majaili ja lopuksi "syylarille" jne... Sierran kenno ei ole kaikkein ystävällisin kiinnittää ilman hassuja kiinnittimiä joten rakentelin koko höskälle oman pienen "vesitornin" koneen ulkopuolelle.
Tämä oli jo oikein hyväratkaisu prossu jäähty iloisesti ja äänet olivat kadonneet jo lähes kokonaan tai niin ainakin luulin..

Tässäkin kävi niin että nälkä tuli edelleen kovemmaksi ja kovemmaksi. Tuo ylimääräinen vesitorni pitää saada pois ja koko laitos on saatava kopan sisälle, mutta millä tavalla.
Kopan totesin auttamattoman pieneksi ja ostin uuden full-tornin jossa tilaa piisaa vaikka pienelle kylälle. Löysin Jimm-pc:stä syylarin Black-ice merkiltään jonka koko oli sopiva (15.2 x 12.8 x 2.5cm) tähän sai 2kpl 120mm flektiä joten se puoli oli kunnossa. Tuttavieni avulla sain neliö-alumiini-profiilia (10x 10x 40cm) josta tein säiliön (10 x 10 x 15cm) ja 4mm alumiinilevyä josta tehdä päädyt. Sitten julmettua sahaamista ja oikomista jotta päädyistä tulisi suorat. Muutama reikä vesiletkuille ja sähköjohdolle, Sicce sisään ja letkut ynnä muut rensselit paikalleen ja hyrisemään. Onnellisuuteni hipoi lähes tähtiä olin saanut kaiken mahtumaan koneen sisälle menettämättä alkuperäistä tavoitetta lämmöt ja melutaso alas.

ensimmäisen vesijäähdytksen vesisäiliö ja Sicce nova
seuraava versio alumiinisäiliö ja sicce nova


Jäähdytys tänään:
Näin meni ihan hienosti kunnes sicce rupesi pärisemään ja sille tekemäni vesisäiliön soveltuvuus muille pumpuille lähes olematon.
Rakentamisen iloon pääsin siis ja tällä kertaa päätin tehdä suljetun vedenkierron ilman ylimääräisiä säiliöitä. Tähän kelpuutin vanhan prossunblokin ja Black-ice syylarin. Muut vanhat romppeet saivat kyytiä. Only4pro:sta hain Eheim1048 pumpun joka soveltuu hyvin myös ulkopumpuksi ja on hiljainen sekä tuottaa vähän lämpöä, muoviletkujen tilalle hankin silikoni-letkut niiden taipumis ominaisuuksien takia.
Samaan aikaan otin myös Hercules 8500LE:n flektin pois ja laitoin vesi-blokin siihenkin, sainpas yhden flektin taas pois koneesta. Vedenkierron laitoin aikaisemmin hyväksi kokemaani järjestykseen prossu => näytönohjain => pumppu => syylari => prossu jne.. Jossain näiden vaiheiden aikana sain inspiksen vaihtaa poweriakin hiljaisempaan ja päädyin Mikromajasta Enermaxin 350W säädettävään malliin joka sopi kukkarollekin.
Näin alkoi kaikki olla jälleen kasassa ja lämmöt kurissa.

Lämmöt nykyään.
Prossu pysyy kiltisti alle 30°C emolevyn anturin näyttäessä myös 30°C normaalilämpöisessä kodissa.
Äänet ovat mukavan vaimeat eikä häiritse nukkumistakaan.
Syylarin flektit 2kpl 120mm ovat 7v jännitteellä ja powerin flekti on säädetty pienimmilleen.

MBM mittaristo

Loppusanat.
Itse en hevillä lähde ainakaan AMD:n kaltaisten lämpöpatterien kanssa ilmajäähdytykseen.
Kaiken vaivannäön ja ilon mukana saamani kokemukset ovat vain positiivisia. Jonkun verran aikaa ja rahaa paloi mutta lopputulos miellyttävä. Se mikä kyllä kannattaa. Osta kerralla laadukkaat tarvikkeet niin ei tarvitse ostaa samoja vehkeitä moneen kertaan.

Kokoonpanoni :
AMD XP2100+
Abit KG7 lite
768Mb DDR
ENERMAX EG365AX-VE 350W ATX (SÄÄDETTÄVÄ)
COMPUCASE täystorni
Jäähdytys
Eheim 1048 pumppu
Blackice syylari
Kuparinen prossun- ja näytönohjaimenblokki

koko vesijäähdytys järjestelmä
Eheim ja jäähdytin
prossun vesiblokki
Näytönohjaimen blokki
poweri
Näytönohjaimen blokki


Tällaisia ovat omat kokemukseni jäähdytyksestä
Mika Kuokkanen